Taimen (Salmo trutta)

Barentsinmereltä ja Vienanmereltä vaeltaa lähes samanaikaisesti lohen kanssa Kuolan niemimaan jokiin kutemaan toinenkin vaeltava lohikala — taimen eli forelli (Salmo trutta). Taimenta esiintyy myös Suomenlahdella.

Taimen muistuttaa erittäin paljon lohta, mutta eroaa väritykseltään ja muutamien muiden tuntomerkkien osalta. Vaeltaessaan mereltä jokeen taimenen suomupeite on vaalean hopean värinen. Kylkiviivan ylä- ja alapuoli on tummien erimuotoisten täplien peitossa ja joskus täplät ovat X-kirjaimen muotoisia. Pään sivuilla ja selkäevässä täplät ovat pyöreitä. Pyrstö- ja selkäevät ovat tummanharmaita kun taas muut evät ovat vaaleampia väritykseltään. Pyrstössä on vähemmän suomuja kuin kyljissä.

Yksi yksinkertaisimmista keinoista erottaa taimen ja lohi toisistaan on se, että lohta voi pidellä pyrstöstä kiinni, mutta taimenta ei. Lohen kapeassa ja pitkässä pyrstöosassa pyrstöevän reunoista saa kädelle tukea. Näistä perusmerkeistä pystyy erottamaan täysi-ikäisen lohen taimenesta siihen asti, kunnes ne vaeltavat jokeen ja saavat hopeisen värityksen.

Taimen on lohta pienikasvuisempi. Ylä-Tuuloman tekojärvessä taimen on painoltaan keskimäärin kolmekiloinen ja 4-5 kilon kala on kalastajalle jo unohtumaton saalis. Tämän vuoksi taimenen kalastus ei ole urheilumielessä niin kiinnostavaa kuin lohenkalastus. Taimen jää myös maultaan jonkin verran jälkeen lohesta.

Suurikokoinen taimen on todellinen paikallisten vesien leopardi. Se on keltainen, pilkullinen ja terävähampainen ja sen lisäksi vielä raivoisan villi kala, joka pyristelee vastaan kuin hurjistunut kissa, raivoisammin kuin samankokoinen lohi. Tämän vuoksi Kuolassa järjestetään ulkomaalaisilla erityisiä kalastusmatkoja tähtäimessä nimenomaan yli kolmekiloiset taimenet. Omalla tai Ristikentän pienvenesatamasta vuokratulla veneellä pääsee Ylä-Tuuloman tekojärveä pitkin jokien suistoalueille, joilla taimenta voi pyytää.

Taimen ei vaella pitkälle jokea ylös kutemaan. Sen vaelluksen rajana voidaan pitää ensimmäistä 1-2 kilometrin päässä olevaa suurta koskea, jota taimen ei pysty ylittämään. Yleensä taimen jää joen alajuoksulle, aivan joen suuhun tai suistoalueelle. Taimenta pyydetään samoissa paikoissa kuin lohtakin, joen alajuoksulla noin 10-12 kilometrin päästä joen suulta. Nopea ja tasainen joen virtaus, joka rajoittuu vuolaaseen putoukseen, suuret kivet ja riittävä noin 2-2,5 metrin syvyys muodostavat ihanteellisen paikan taimenen pyyntiin virvelillä, perhokalastamalla, Sbirulino- tai Bombarda-heittokoholla tai tavallisella koho-ongella.

Taimen vaeltaa jokiin vaalean hopean värisenä ja kutee hiekka- ja sorapohjaisella paikalla veden lämpötilan ollessa 2-6 °C. Pian taimenen väri alkaa tummeta, tumman täplityksen koko kasvaa ja niiden ympärille muodostuu punertava kehä kun taas vatsa muuttuu keltaisen harmaaksi. Koirastaimenella leukaperät kasvavat ja alaleukaan kasvaa yläleukaan asti ulottuva koukku. Taimen kasvaa korkeutta, eväpiikit paksuuntuvat ja aiemmin helposti varisevat suomut ovat tiukemmin kiinnittyneet. Tällaista ulkonäön muutosta kutsutaan Venäjällä nimellä »lošanie«, ja tästä johtuu sukukypsien koiraslohikalojen venäjänkielinen nimi »loh«. Kutemisen jälkeen kalat laihtuvat huomattavasti ja heikentyvät (aiemmin oranssin tai punaisen väriset lihakset vaalenevat) ja menettävät entiset makuominaisuutensa. Osa kaloista kuolee, mutta jotkut talvehtivat joen syvissä ja rauhallissa paikoissa ja kevällä korkean veden aikaan palaavat tekojärveen. Tällaisia talvehtivia kaloja kutsutaan nimellä »valtšak«.


Isojen haukien lisäksi taimenella on vähän muita luonnollisia vihollisia. Joissa taimen jää joskus myös saukkojen saaliiksi. Saukot asettuvat usein juuri lohirikkaisiin jokiin ja saalistavat hämmästyttävän ketterästi vahvoja ja liukasliikkeisiä lohikaloja.

Taimen on lohen tavoin petokala ja tavoittelee viehettä jo nuorella iällä. Taimen syö pääasiassa pikkukaloja, esimerkiksi siikakaloja, kuoretta ja muikkuja, mutta ei hyljeksi myöskään rapueläimiä.

Ylä-Tuuloman tekojärveen laskevissa joissa pyydetään taimenta täkyllä, vieheellä tai perholla. Erityisesti korkeassa ja sameassa vedessä taimenta saa hyvin mato- ja toukkasyöteillä. Puhtaassa jokivedessä on kuitenkin helpompaa saada taimenta virvelillä ja pienellä väkkärävaapulla nro 3 ja 4, esimerkiksi Blue Foxilla tai Daiwa Salmon -vieheellä. Matalassa vedessä on parempi käyttää Quill Minnow -vieheitä ja heittää ylävirtaan.

Kesällä vedenpinnan ollessa alhaalla on perhokalastuksen aika. Vaikka taimen käy hyvin perhoon päivänvalossa veden ollessa hieman sameaa, on paras kalastusaika kuitenkin yön pimeydessä. Tällöin taimenparvet uivat päiväpiiloistaan matalaan, kirkkaaseen veteen syötin toivossa.

Nuorttijärven lappalaiset eivät turhaan puhuneet taimenesta »rouvakalana, joka nousee myöhään ja käy nukkumaan myöhään«.

Matalassa vedessä pienet, numero 10:n koukkuun kiinnitetyt forellisyötit kuten Batcher tai Peter Ross toimivat hyvin. Tavanomaisissa kalastusolosuhteissa suurikokoinen perho kuten Blackie ja Volšebnaja muha ovat tehokkaampia. Niillä voi kalastaa sekä kelluvalla että hitaasti uppoavalla siimalla, joka vetää alavirtaan heitetyn perhon virran halki.

Syötit, vieheet, niihin liittyvät tarvikkeet ja kalastustekniikka ovat samat kuin lohenkalastuksessa, mutta taimenen pienemmän koon vuoksi virveliä voidaan keventää. Siiman pitoa voidaan alentaa 7-8 kiloon ja pituuden 100-120 metriin.

Myös itse Ylä-Tuuloman tekojärvellä on kaikki tarvittava ison taimenen kalastukseen esimerkiksi vetouistelemalla sekä plaanareilla että dawnriggereillä: tekojärven pituus on 130 kilometriä, leveys suurimmillaan 40 kilometriä ja syvyys 40 metriä ja enemmänkin, pitkin rantaa löytyy veden varassa olevia puunrunkoja, lukemattomia syvänteitä, kalliokielikkeisiä ja jyrkkärinteisiä saaria sekä vanhojen, vuonna 1965 tekojärven alle jääneiden jokien ja järvien uomia.

Isot taimenet panevat samalla tavalla vastan kuin lohikin. Pienet taimenet alkavat koukkuun jäädessään kiemurrella pituusakselinsa ympäri aina siihen asti, kun päästään rannalle.

Syötin napannut taimen ei ole vielä saaliiksi saatu. Tämä hopeinen torpedo pääsee usein karkuun vedestä nostettaessa sille ominaisen pyörimisliikkeen ja hyppimisen johdosta. Taimenen karkaamista voi estää laittamalla vieheen ja kolmihaaraisen koukun väliin toisen rengaskiinnittimen, jolla tasoitetaan taimenen hurjaa pyörimistä.

Taimenen ensimmäinen kalastuskausi alkaa keväällä ja päättyy 15-20. kesäkuuta. Toinen ja tuloksekkaampi kalastuskausi alkaa elokuun puolestavälistä ja jatkuu aina lokakuun lopulle asti tai hyvissä olosuhteissa jopa marraskuun loppuun ja ensimmäisiin jäihin asti. Taimenen syönti riippuu sääolosuhteista ja vuorokaudenajasta; tässä suhteessa se on samankaltainen lohen kanssa. Elinympäristönä on purot, järvet, joet ja meret.

Ennen Ylä-Tuuloman vesivoimalaitoksen rakentamista vuonna 1965 taimen vaelsi Kuolan lahdelta yhdessä lohen kanssa Tuulomajokea ylös Nuorttijärvelle ja sieltä edelleen kutemaan lukuisiin jokiin ja puroihin. Ennen vesivoimalaitoksen rakentamista Nuorttijärvellä saatettiin useinkin pyytää 75-80 sentin pituisia ja 6-7 kilon painoisia taimenia.

Nykyisin tekojärvellä ei tavata mereltä vaeltaneita taimenia tai lohia, sillä vesilaitoksen kalatie ei käytännöllisesti katsoen toimi, eivätkä paikallisviranomaiset ole ottaneet asiaa hoitaakseen. Järvellä voidaankin pyytää nyt vain korkeintaan viisikiloisia järvitaimenia.

Suomalaiset ovat äskettäin ilmoittaneet olevansa valmiita rakentamaan Ylä-Tuuloman vesivoimalan alueelle uuden, vesivoimalan kiertävän kalatien. Muutamat tekojärveen laskevat joet kuten Hirvas-, Nuortti-, Järv- ja Luttajoki saavat alkunsa Suomen alueella. Suomalaiset ovat valmiita investoimaan kalatien rakentamiseen huomattavia summia; pelkästään projektitekniseen suunnitteluun 450 000 euroa ja sen lisäksi noin kolme miljoonaa euroa itse rakentamiseen.

Toistaiseksi odottelemme, mikä tulee olemaan venäläisten viranomaisten kanta asiaan!