Samojedinkoiran kennel Ristikent

On hämmästyttävää, että lappalaisten tärkein apulainen — saamelainen pystykorva eli samojedinkoira — on täysin kadonnut lappalaisten alkuperäisalueelta Kuolan niemimaalta. Saamelainen pystykorva oli vuosituhansien ajan korvaamaton apu porojen paimentamisessa ja metsästyksessä sekä lappalaisten kesä- ja talviasumusten vartijana.

Ristikentän veneilykerholla syntyi vuonna 2008 ajatus saamelaisen pystykorvan kannan elvyttämisestä sen alkuperäisalueella keskellä Venäjän Lappia Murmanskin alueen Kuolan piirissä. Kannan elvyttämistä varten veneilykerho hankki parhaimmasta suomalaisesta Ikiliikkujan-kennelistä eri vanhempien poikueiden parhaimmat pennut, vuonna 2009 urospennun Ikiliikkujan StormCloud O’Solo ja vuonna 2011 narttupennun Ikiliikkujan Sami Magic.

Kun Ikiliikkujan Sami Magic saavutti sukukypsyyden, veneilykerho sai 30.01.2013 Venäjän kynologisen liiton todistuksen RISTIKENT-nimen rekisteröinnistä kenneliksi.